Minun tarinani

Kuinka päädyin tekemään Reikihoitoja


Hei,

Olen Nina Tuomola.

Tein yli viidentoista vuoden työuran erilaisten toimisto- ja asiakaspalvelutehtävien parissa ja asuin sitä ennen kaksi ja puoli vuotta Madridissa Espanjassa. Työ alkoi kuitenkin vähitellen tuntua merkityksettömältä, eikä pelkkä raha tuonut siihen sitä kaivattua sisältöä eikä materia onnea. Aloin kyseenalaistamaan meille opetettuja asioita ja laittamaan koko elämän tärkeysjärjestykseen.

Viimeisessä työpaikassani koin herätyksen, että nyt asialle pitää vihdoin tehdä jotain. Otin aikalisän ja aloin kuunnella sisäistä ääntäni, miettiä omia arvojani ja sitä mitä todella haluan elämältäni. Tällöin ajatus yrittäjyydestä vahvistui ja löysin itseni Reiki-kurssilta. Uskomatonta, mutta Reiki oli ollut jo parikymmentä vuotta aikaisemmin ajatuksissani!

Ilmankos koen tämän nykyisen työni energiahoitajana hyvin vahvasti elämäntehtäväkseni, joka palkitsee myös henkisesti ja jossa voin toteuttaa monipuolisesti omia vahvuuksiani. Lisäksi unelmani auttaa ihmisiä voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin on käynyt toteen! ♡

Missioni on muuttaa maailmaa hiukan paremmaksi paikaksi elää, välittämällä kanssaihmisistä, antamalla heille mahdollisuuksien mukaan keinoja lisätä hyvinvointiaan ja laittamalla hyvän kiertämään.

Positiivista energiaa sinulle tähän päivään! ♡


Nettisivun loi LoveLight energiahoidot

2862756-9  |  2022
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!